BDSM

Olen itse aina ollut kiinnostunut BDSM-leikeistä. Etenkin alistaminen tuntuu kummallisen kiihottavalta ajatukselta. Olemme monesti seksielämässämme sivuuttaneet aihetta ja silloin tällöin seksiin pujahtaa BDSM-piirteitä. Viime yönä oli kuitenkin hiukan eri meininki, mutta kerron siitä ihan kohta. Mitä on BDSM? Aika monille lienee käsite tuttu 50 Shades of Grey kirja- ja elokuvasarjan myötä. BDSM on yleiskäsite sadomasokistisille … More BDSM

Koulutytön asu

Hot Lips kaupasta Chilrosen Marciela koulutyttöasu.  Kuten jo aikaisemmin kirjoitin seksilelujen tilaamisesta, ehdimme kokeilemaan Chilrosen Marciela koulutyttöasua seksin piristyksenä. Muutaman päivän odottelun jälkeen, sain postista ilmoituksen paketin saapumisesta ja kävin sen noutamassa. Asun pukeminen Avasin paketin ja purkasin asun paketistaan. Riisuin oitis paitani sekä rintaliivini ja pistin asun yläosan ylleni. Tissini tursusivat yläosassa, mutta näytin … More Koulutytön asu

Seksikaupan salat

Aion ensi kerralla kirjoittaa teille hiukan uusista seksikokemuksista, sillä juurikin tällä hetkellä olemme tekemässä mieheni kanssa tilausta Hot Lips-verkkokaupasta. Viimeksi tilasin sieltä seksikkään alusasusetin, johon kuului korsettimallinen yläosa, pitkät sukat sekä stringit. Asu toi kyllä mielenkiintoisen lisämaun seksiin, tunsin itseni erittäin seksikkääksi ja haluttavaksi eikä miehenkään innossa ollut valittamista. Mitä tilaukseen? Tilaukseen lähti koulutyttöasu, strap-on … More Seksikaupan salat

Seksiä suihkussa

Olimme kiehnänneet toisissamme jo tovin kunnes päätimme mennä suihkuun vetämään happea. No eihän siitä sitten kyllä mitään tullut vaan kuuma, kiihkeä suutelointi senkun vaan jatkui. Työnsin mieheni seinää vasten ja painoin häntä alaspäin. Hän kävi istumaan seinää vasten ja minä astuin lähemmäs kumppaniani, niin että pimppini oli hänen silmiensä läheisyydessä. Hän ei voinut olla muuta … More Seksiä suihkussa

Seksin merkitys parisuhteessa

Jokaisella meistä on oma käsityksensä tästä aiheesta ja jokaisen parisuhde on erilainen. Toisille riittää seksi silloin tällöin, toisille taas ei. Tämäkin kirjoitus juontaa juurensa minun omista kokemuksista. Itse olin vähän outo nuorempana, kun muita luokkalaisia alkoi vastakkainen (tai sama) sukupuoli kiinnostamaan niin minua ei kiinnostanut. Masturboiminenkin tuntui jotenkin väärältä ja likaiselta. En usko olleeni sinut … More Seksin merkitys parisuhteessa

Silmät kiinni

Katsoimme toisiamme silmiin, tiesimme molemmat mitä tulisi tapahtumaan. Hän nosti paitansa pään yli paljastaen mieheni seksikkään ylävartalon. Ihastelin miestäni ja asetin käteni hänen rinnalleen. Hyväilin kädelläni kevyesti hänen rintaa, vatsaa ja lopulta nännejä. Mieheni huokaisi ja laittoi kätensä paitani helmaan. Tiesin mitä hän oli aikeissa tehdä ja päätin nopeuttaa prosessia. Riuhtaisin paitani yltäni ja kiersin … More Silmät kiinni

Parisuhde ja porno

Tänään ajattelin käsitellä aihetta porno parisuhteessa. Monesti ystävienkin kanssa keskustelleena, olen huomannut monien kammoksuvan ajatusta siitä, että kumppanin kanssa voisi katsoa pornoa. Minusta siinä ei ole mitään kammoksuttavaa taikka kamalaa. Se on joillekin oikein sopiva muoto harjoittaa omaa seksuaalisuuttaan yhdessä kumppanin kanssa ja joillekin se ei taas sovi ollenkaan. En ala tuomitsemaan ketään, mutta minusta … More Parisuhde ja porno

Kiihkeä hetki hotellissa

Oli kesä ja emme olleet mieheni kanssa nähneet pitkään aikaan. Päätimme lähteä viettämään pienimuotoista lomaa hotellin puitteissa. Olin ennen pikku reissuamme käynyt erotiikkaliikkeessä ostamassa itselleni baby doll-asun ja pakkasin sen mukaani reissuun. Odotus oli pitkä ennen kuin pääsimme hotellille ja minua jo kuumotti muukin kuin aurinko. Tiesin, että pääsen yllättämään mieheni asustehankinnallani ja en malttanut … More Kiihkeä hetki hotellissa

Aina yhtä ihana orgasmi

Ilmaisin miehelleni omasta kiimaisuudestani, hän vastasi riisumalla vaatteet. Tein samoin ja kömmin sängylle hänen viereen. Kaivoimme esiin myös dildo/vibraattorini ja pistin sen surisemaan klitoristani vasten. Mieheni nousi polvilleen kasvojeni eteen kanki kovana. Ohjasin munan suuhuni ja aloin lutkuttaa. Mieheni munaa on ihana nuolla ja imeä. Työnnän kalun syvälle kurkkuuni ja vedän sitten hitaasti ulos. Nuolen … More Aina yhtä ihana orgasmi

Hekumallinen herätys

Oli aikainen aamu, kuulin kuinka mieheni nousi ylös sängystä ja poistui hetkeksi. Silmäni painuivat jälleen kiinni, mutta pysyin kuitenkin hereillä. Kuulin mieheni palaavan ja avasin silmäni. Edessäni näkyi mieheni alaston vartalo ja hänellä oli penis kovana. Pilluni kostui heti, onhan tuo aika helvetin upea ilmestys. Mies tuli luokseni sänkyyn kuin leijona joka vaanii saalistaan. Hän … More Hekumallinen herätys